VALOKUVA PSYKODYNAAMISESSA TERAPIAPROSESSISSA

psykoterapeutti_sanna_kaisla_jokinen_helsinki_valokuvaterapeuttinen_tyoskentely

Perinteisesti psykodynaamisessa psykoterapiassa työskennellään sanojen kanssa. Käytän kuitenkin toisinaan valokuvia terapiaprosessin apuna. Se, että tuon valokuvan tietyissä tilanteissa osaksi työskentelymenetelmää ei vähennä sanojen ja puheen arvoa.

Valokuva voi olla siltana puheelle. Siltana, jonka kannattelemana sana palauttaa ja säilyttää kosketuksen lihaansa, ruumiillisuuteensa.

Valokuva psykoterapeuttisessa tilanteessa kohdistuu ruumiilliselle tasolle. Sen tarkoitus ei ole todistaa mitään. Se voi palauttaa ruumiinmuistista kokemuksen ratkaisevasta kohtaamisen hetkestä, kauneudesta, kaipauksesta, surusta ja niin edelleen sekä voi helpottaa tunnetason työskentelyyn pääsemistä. Konkreettiset valokuvan avulla tehdyt prosessityöt voivat olla myös symbolisaatiota lisääviä ja näin tunnetyöskentelyä vakauttavia. Psykoterapiassa keskeinen huomio on yksilön vaikeudessa tulla näkyväksi omana ainutlaatuisena itsenään vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja dialogin säilyttämisessä muihin ihmisiin sekä  yhtä aikaa -  ja erityisesti -  tulla näkyväksi itse itselleen.

Olen opiskellut ja havainnoinut valokuvan ja valokuvauksen, erilaisten luovaan prosessointiin ja ruumiilliseen kokemuksellisuuteen liittyviä menetelmiä kolmenkymmenen vuoden ajan. Valokuvaterapeuttisiin menetelmiin liittyen olen suorittanut mm. Miina Savolaisen sosiaalipedagogisen menetelmän nelivuotiset “Voimauttava valokuva”  - menetelmäohjaajaopinnot. 

Voit lukea lisää ajatuksiani voimaannuttavista valokuvista blogistani ja tutustua valokuvaterapeuttiseen työhöni “On kysyttävä lupa” alta.

“On kysyttävä lupa” - Valokuvaterapeuttinen työni

Valokuvaterapeuttinen työni  ”On kysyttävä lupa” on ollut esillä moniammatillisessa yhteisnäyttelyssä "Lempeä katse"  Kulttuurikeskus Laikussa Tampereella ja Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa. 

”On kysyttävä lupa” on elokuvamuotoinen työ. Se käsittelee läheisen näkökulmasta luopumisen, menettämisen ja rakkauden teemoja. Se kertoo mahdollisuudesta säilyttää kontakti, syvällä ruumiillisella tavalla rakkaisiin ihmisiin, sairauksissa, joissa yhteyden säilyttäminen läheisen tietoiseen mieleen on estynyt väliaikaisesti tai pysyvästi (mm. Alzheimer, päihde- ja psykoosisairaudet). Se on myös yhteiskunnallinen kannanotto psykiatrisen erikoissairaanhoidon vaikeuksiin auttaa ja kohdata erityisesti kaksoisdiagnoosipotilaita.