Kasvojen kohtaaminen

Karhu lähestyy pitkän, ”pimeän” talven jälkeen. Sen katseessa on tietoisuus läsnäolostani. Olen piilokojussa, mutta on selvää, että en ole piilossa häneltä. 

Karhun näköaisti on päivänvalossa ihmistä heikompi, mutta sen muut, aistit kuten haju ja kuulo, ovat meihin verrattuna ylivertaiset.

Hän siis tervehtii hajuani. Ja näin teen myös minä, vaikka en osaa lukea tätä hienovaraista hajujen kieltä. Koen syvenevää kunnioitusta. Läsnäolon hyväksymistä.

Karhun merkitys ihmismielen tiedostamattoman symbolina on vahva. Kahdella jalalla seistessään sen olemus on hätkähdyttävän ihmismäinen.

Filosofian tohtori, psykoanalyytikko Clarissa Pinkola Estés kuvaa karhun yhteyttä moniin jumalattariin kytkeytyvään mytologiaan. Jumalattaret, kuten Artemis, Diana ja La Muerte, antavat naisille kyvyn jäljittää, ymmärtää ja kaivaa esiin asioiden psyykkistä olemusta.

Karhunpentu on saanut valkean kauluksen

Karhun valkea kaulus on puolestaan herättänyt minussa mielleyhtymän Kwan Yihiin, myötätunnon hahmoon, jonka nimeen liittyy ajatus maailman äänten ja kärsimyksen kuulemisesta. Jokin tässä kuuntelevassa läsnäolossa resonoi minussa myös karhun kohtaamisessa.

Konkreettista kokemusta karhun läheisyydestä on vaikea selittää.

Juuri tällaisissa hetkissä koen, kuinka kokemus tulee ensin ja sanat vasta paljon myöhemmin. Ehkä juuri siksi olen palannut yhä uudelleen niiden ajattelijoiden äärelle, jotka ovat pyrkineet sanoittamaan sanallistamisen rajoja.

Monet psykoanalyysin kehittäjät ja filosofit, kuten liettualaissyntyinen ranskalainen filosofi  Emmanuel Levinas (1906 -1995), korostavat tavoitetta:  ”on puhuttava siitä, mistä ei voi puhua”. Tämä ei ole mitenkään yksinkertaista. Minulle tästä tavoitteesta on muodostunut jonkinlainen intohimo. Se on halua ymmärtää jotakin, mitä ei voi täysin selittää. Ymmärtäminen vaatii luottamusta kokemuksellisuuteen ja sen sietämistä, että ajatukset jatkuvasti karkaavat ajattelijalta. 

“Toinen” on erillinen itsestä

Levinas nostaa käsitteen ”Toinen” keskiöön kuvatessaan toista ihmistä tai olentoa, joka on erillinen itsestä. Määrittämätön.

Meille ihmisille toisen pitäminen ”Toisena” on vaikeaa. Pyrimme helposti määrittämään toisen ihmisen omien kokemustemme kautta. Tietämisen ja toisen määrittelyn tarve on sitä suurempaa, mitä turvattomammaksi itsemme koemme sisäisesti, tietoisesti tai tiedostamatta, tai ulkoisten olosuhteiden johdosta. Tämä ”tietämisen”  tarve tekee aidon dialogin syntymisestä vaikeaa, jopa mahdotonta.

”Kasvojen kohtaaminen” ei ole vain fyysinen kohtaaminen, vaan ilmaus siitä, kuinka toisen olennon yksilöllisyys ja ainutkertaisuus tulevat osaksi kokemusmaailmaamme.

Levinas puhuu laajasti ja syvällisesti ”Kasvojen kohtaamisen” merkityksestä. Tällä hän tarkoittaa myös koko ihmisen ilmaisevaa olemusta. Tämä on tulkittavissa myös muiden elollisten kohtaamisessa vaikuttavaksi voimaksi.

Palaan ajatukseen ”hajuilla tervehtimisestä”. Siihen liittyvät tuoksun lisäksi esimerkiksi äänet, eleet ja monet asiat, joista emme ole toisen läheisyydessä millään lailla tietoisia.

Karhu pysyy helpommin ”Toisena” kuin ihminen. Ainakin minulle. Minulla ei ole tarvetta sijoittaa siihen petomaisuutta tai uhkaa. Se vaikuttaa minuun olemassaolollaan, resonoi minussa alueita, joita en osaa sanoittaa - tietämisestä vapaita alueita. En pyydä siltä mitään, eikä se pyydä minulta mitään. Voin vain vaikuttua. Ainoa kysymys, johon tässäkin kohtaamisessa vaaditaan vastausta, on oikeus olemassaoloon. 

Ihmisen, lajitoverin, kohtaaminen on  monimutkaisempaa. Siihen liittyy biologinen tarve huomioimiseen, vuorovaikutukseen ja liittymiseen. Tämän tarpeen myötä myös niihin liittyvät vaikeudet astuvat esiin.

”Älä tapa” ei rajoitu vain fyysiseen tappamiseen, vaan se viittaa laajemmin eettiseen velvollisuuteen suojella toista ihmistä tai elollista olentoa ja kunnioittaa tämän olemassaoloa.

Levinasin teoria, johon tulen palaamaan kirjoituksissani usein, kiteytyy Kasvojen kohtaamisen hetkessä ennen tietoista mieltämistä tapahtuvaan kysymykseen: ”Älä tapa” (”Ne tue pas”). 

”Älä tapa” ei rajoitu vain fyysiseen tappamiseen, vaan se viittaa laajemmin eettiseen velvollisuuteen suojella toista ihmistä tai muuta elollista olentoa ja kunnioittaa tämän olemassaoloa.

Eettinen vastuu, jota Levinas tarkoittaa, ei siis perustu tietoiseen harkintaan ja sääntöihin samalla tavoin kuin monet muut eettiset teoriat. 

Eettinen vastuu ei ole jotakin, minkä voimme valita tai kieltää tietoisesti, vaan se on alati läsnä oleva vaatimus, joka herää toisen ja ympäröivän maailman kohtaamisessa ja avautuu kaiken elävän kunnioittamiseen.